MyBlogLoggaajatkin voi “sbottailla”

Jonkun aikaa sitten törmäsin juttuun, jossa kerrottiin että MyBlogLog (Yahoo! ostama palvelu) on lisännyt palveluunsa botsbotmaisen bluetooth mobiilikoukeron. MyBlogLog on palvelu, jossa eri blogien tai webbisivustojen lukijat ikäänkuin automaattisesti voivat kertoa toisilleen mitä blogeja lueskelevat. Lisäksi webbisivulla näkyy ketkä MyBlogLog palvelun käyttäjät ovat lueskelemassa kyseistä webbisivua.

Nyt MyBlogLog on lisännyt palveluunsa mahdollisuuden, jossa käyttäjät lataamalla mobiilin “sbottailuohjelman”, voivat esim. kaupassa tai baarissa todeta esim. minkä sorttista MyBlogLog käyttäjää ympäristössä on. En ole vielä kyllä ehtinyt kokeilla palvelua sen kummemmin. Tuo kyllä tuntuu ihan hauskalta lisäominaisuudelta, mutta keskittyminen pelkästään MyBlogLog-käyttäjiin voi olla hieman liian kapea lähestyminen.

Ennemminkin uskoisin botbot-tyyliseen lähestymiseen, jossa olisi tälläinen vähän yleisempi sbottailupalvelu, mutta joka voisi sitten kertoa käyttäjille muissa palveluissa (esim. MyBlogLog), että ovatko he tavanneet jossain. Esimerkiksi IRC-Galleriassa nimimerkit kannelmäenroomea ja haaganjulia voisivat saada tietoon IRC-Gallerian sivuilla, että ovatkin muuten tavanneet jossain bileissä pari kuukautta sitten ja viikko sitten Kannelmäen uudessa Prismassa.

Leave a Reply