Hieman jatkoa tälle oman sijaintitiedon loggaamiselle. Niille jotka eivät tiedä mistä on kyse, niin kerrattakoon että otan ylös joka 30 minuutti sijaintini. Tuo paikka saadaan mobiiliverkosta, sekä Elisalta (Zircle.com napattu) että Soneralta. Käytännössä olen käyttänyt pelkästään tuota Elisan Zircle-palvelua, koska Sonera on epäluotettava (alhaalla nytkin) ja epätarkka.
Aiempi algoritmi on yhä edelleen paras arvaus. Se on kuin K-klusterointialgoritmi, ilman että k:ta olisi ennalta määritelty. Sen sijaan parametrina annetaan etäisyys, joka määrittää minkälaisiin ryhmiin sijaintipisteitä laitetaan. Olen yrittänyt myös etsiä muita vaihtoehtoja, mutta vielä en ole löytänyt mitään.
Jotain parannuksia tuohon algoritmiin on olemassa. Mitä ennustamisen suhteen tulee, niin esimerkiksi arkipäivien erottaminen viikonlopun päivistä luultavasti tarkentaisi ainakin tyypillisessä tilanteessa ennustetta. Sillä erottaisi sellaiset tapaukset kuin arkipäivät, jolloin henkilön sijainti päivällä voisi olla työpaikalla/koulussa, kun viikonloppuisin samaan vuorokauden aikaan se voi olla vaikka keskustan kaupoissa.
Yhtenä uutena lisänä algoritmi laskee kuinka paljon tulee liikuttua. Se on tietenkin hieman epätarkka, mutta antaa jonkunlaisen kuvan liikkeistä. Esimerkiksi viimeisen 7 päivän aikana minä olen liikkunut 120 km ja viettänyt aikaa 9 sijaintikeskittymässä (500m etäisyysparametrilla).
Kunhan ennusteet ovat tarpeeksi hyviä, ajattelin että olisi hauska kokeilla postata vaikka tänne blogiin aamulla ennuste minun päivän menemistäni. Päivän lopuksi voisi tulla sitten päivitys, joka kertoisi kuinka tarkkaan tuo ennuste onnistui. No minun menemiset ovat kuitenkin niin vähäiset ja epäkiinnostavat, että ette luultavasti joudu niitä täällä todistamaan
Pingback: Viikonlopun ja arjen ero « Inboksi
Glad to view this internet site works well in my iPhone , anything I would like to perform will be useful. Appreciate your maintaining up thus far using the latest.