Sijaintitietoa tallentuu yhä 10 minuutin välein. Spekuloin aiemmin, että liikkumisen ennustettavuutta parantaisi se, jos ennustusalgoritmi ottaisi huomioon viikonlopun ja arjen liikkumisen eron.
Aloittelin hieman tämän puolen kartoittamista. Ensin kuitenkin kiinnosti hieman tutkia, miten nuo liikkumiset eroavat toisistaan. Homma on vielä aika alussa, mutta on minulla jotain tuloksiakin jakaa.
Esimerkiksi yllä olevat käppyrät kuvaavat kuinka monessa eri paikassa olen vieraillut eri vuorokauden aikoina viimeisen kuukauden aikana. Toinen käppyrä kuvaa arjen menemisiä ja toinen viikonlopun. Osaatteko sanoa kumpi on kumpi? Vihjeenä voin sanoa, että olen 6 prosenttiyksikköä enemmän kotona arkipäivisin.
PS. Tätä artikkelia lukiessa tuli nämä hommat jotenkin mieleen.